Ikääntymisen tunnusmerkit: Kokonaisvaltainen yleiskatsaus

🧬 Ikääntymistä koskeva tiede on kehittynyt dramaattisesti – tutkijat ovat nyt tunnistaneet 15 erillistä biologista tunnusmerkkiä, jotka säätelevät sitä, miten kehomme muuttuu ajan myötä. Nämä toisiinsa kytkeytyvät mekanismit muodostavat ihmisen ikääntymisen mallin, DNA-vaurioista ja lyhentyneistä telomeereistä suolistomikrobiston epätasapainoon ja solujen kierrätyshäiriöihin. Tässä oppaassa monimutkainen pitkäikäisyystiede puretaan käyttökelpoisiksi oivalluksiksi ja paljastetaan, miten tietyt elintapainterventiot kohdistuvat näihin biologisiin reitteihin. Terveystietoisille henkilöille, jotka etsivät näyttöön perustuvia lähestymistapoja pidentääkseen terveyskaartaan (engl. healthspan) näiden perustavanlaatuisten ikääntymisprosessien ymmärtäminen tarjoaa mahdollisen tiekartan biologisen rappeutumisen hidastamiseksi. Tutustu siihen, miten huippututkimus muuttaa lähestymistapamme ikääntymiseen väistämättömästä heikkenemisestä muokattavaksi biologiseksi prosessiksi, jota voidaan optimoida kohdennetulla ravitsemuksella, liikunnalla, stressin vähentämistekniikoilla ja uusilla tieteellisillä interventioilla. 

"Sen, joka haluaa syödä paljon, täytyy syödä vähän, sillä syömällä vähemmän hän elää pidempään ja voi siten syödä enemmän." – Luigi Cornaro (1484-1566)

Ikääntymisen historialliset näkökulmat

Ikääntyminen ja ikääntymisprosessin kääntäminen ovat kiehtoneet ihmisiä kautta historian. Yksi ensimmäisistä dokumentoiduista yrityksistä kääntää ikääntymisprosessi oli venetsialaisen aatelismiehen Luigi Cornaron (1467-1566) julkaisema "The Art of Living Long", jossa hän kuvasi elämäntapaa, jolla saavutetaan pitkäikäisyys. Nuoruudessaan Cornaro eli hemmottelevaa elämää, mikä johti lukuisiin terveysongelmiin 35-vuotiaana. Muuttamalla elämäntapaansa hän eli lähes 100-vuotiaaksi.

Mohammad bin Yousuf al-Harawin ensimmäinen virallinen tutkimus ikääntymisestä julkaistiin Ibn Sinan keskiaikaisen lääketieteen akatemian julkaisemassa kirjassa Ainul Hayat ("Elämän lähde") vuonna 1582. Kirjassa käsiteltiin ikääntymiseen vaikuttavia käyttäytymiseen ja elämäntapaan liittyviä tekijöitä, kuten ruokavaliota, ympäristöä, asumisolosuhteita ja lääkkeitä, jotka voivat lisätä tai vähentää ikääntymistä.

Ikääntymistutkimuksen viimeaikainen historia

Ikääntymisen tieteellinen tutkimus on kiihtynyt huomattavasti viime vuosisadan aikana:

• 1908: Nobel-palkittu Elie Metchnikoff (1845-1916) löysi fagosytoosin, joka on tärkeä osa immuunijärjestelmää, ja keksi termin "gerontologia"
• 1915-1917: Thomas Osborne teki ensimmäiset järjestelmälliset kokeet, joissa selvitettiin ruoan rajoittamisen vaikutuksia rottien elinikään.
• 1930s: Rudolph Schoenheimer löysi biomolekyylien isotooppimerkinnän, joka paljasti, että kaikki organismin osatekijät ovat jatkuvassa kemiallisessa uusiutumistilassa.
• 1956: Denham Harman esitteli vanhenemisen vapaiden radikaalien teorian, jonka mukaan organismit vanhenevat, koska niihin kertyy hapettumisvaurioita.
• 1962: Nobel-palkinto Watsonin, Crickin ja Wilkinsin tekemästä DNA:n molekyylirakenteen löytämisestä.
• 1974: Nobelin palkinto Christian de Duvelle lysosomien löytämisestä, jotka myöhemmin todettiin autofagian kannalta ratkaisevan tärkeiksi.
• 2001: Nobel-palkinto solusyklin keskeisten säätelijöiden löytämisestä.
• 2009: Nobel-palkinto kromosomien telomeerien ja telomeraasi-entsyymin suojauksen löytämisestä.
• 2012: Nobel-palkinto siitä, että kypsiä soluja voidaan ohjelmoida uudelleen pluripotentiksi.
• 2015: Nobel-palkinto siitä, miten solut korjaavat vaurioitunutta DNA:ta.
• 2016: Nobel-palkinto Yoshinori Ohsumille autofagian mekanismeja koskevista löydöksistä
• 2017: Nobel-palkinto vuorokausirytmiä säätelevien molekyylimekanismien keksimisestä.
• 2019: David Sinclair popularisoi ikääntymisen tieteen kirjallaan Elinkaari: Mistä vanheneminen johtuu ja mitä sille voi tehdä?

Ikääntymisen alkuperäiset yhdeksän tunnusmerkkiä

Carlos López-Otín ja kollegat julkaisivat vuonna 2013 uraauurtavan artikkelin, jossa yksilöitiin ja luokiteltiin ikääntymisen solu- ja molekyylipiirteitä. He ehdottivat yhdeksää ehdollista tunnusmerkkiä, jotka vaikuttavat ikääntymisprosessiin ja jotka yhdessä määrittävät ikääntymisfenotyypin.(1)

Tunnusmerkin olisi mieluiten täytettävä kolme kriteeriä:

1. Sen tulisi ilmetä normaalin ikääntymisen aikana.
2. Sen kokeellisen pahenemisen tulisi nopeuttaa ikääntymistä.
3. Sen kokeellisen parantamisen pitäisi hidastaa normaalia ikääntymisprosessia ja pidentää terveen eliniän kestoa.

1. Genominen epävakaus

Ulkoiset fysikaaliset, kemialliset ja biologiset tekijät haastavat jatkuvasti DNA:n eheyttä ja vakautta, ja sisäiset uhat, kuten DNA:n replikaatiovirheet, spontaanit hydrolyyttiset reaktiot ja reaktiivisten happilajien tuotanto, johtavat lopulta geneettisten vaurioiden kasautumiseen koko elämän ajan.(2-3)

2. Telomeerien kuluminen

Telomeerit ovat erityisen alttiita ikään liittyvälle rappeutumiselle. Telomeerien lyhenemistä havaitaan normaalin ikääntymisen aikana sekä ihmisillä että hiirillä. Telomeerejä sitoo moniproteiinikompleksi nimeltä shelteriini, joka estää DNA:n korjausproteiinien pääsyn telomeereihin. Ilman sitä telomeerit korjattaisiin DNA-katkoksina, mikä johtaisi kromosomifuusioihin. Telomeerien DNA-vauriot ovat huomattavan pysyviä ja erittäin tehokkaita senesenssin aikaansaamisessa.(4-7)

3. Epigeneettiset muutokset

Monet epigeneettiset muutokset vaikuttavat kaikkiin soluihin ja kudoksiin koko elämän ajan – ne johtuvat ruokavaliosta, kemikaaleista, lääkkeistä, auringonvalosta, lämmöstä/kylmästä, liikunnasta jne. Epigeneettisiin muutoksiin liittyy muutoksia DNA:n metylaatiomalleissa, histonien posttranslationaalisessa modifikaatiossa ja kromatiinin uudelleenmuotoilussa. Sirtuiiniperheen jäseniä (NAD-riippuvaiset proteiinien deasetylaasit ja ADP-ribosyylitransferaasit) on tutkittu laajasti mahdollisina ikääntymistä ehkäisevinä tekijöinä. Ihmisillä ainakin kolme sirtuiiniperheen jäsentä (SIRT1, SIRT3 ja SIRT6) vaikuttaa terveeseen ikääntymiseen.(8-10)

4. Proteostaasin menetys

Proteostaasi käsittää mekanismit, joilla stabiloidaan oikein taitettuja proteiineja (erityisesti lämpösokkiproteiiniperheen proteiineja), sekä mekanismit, joilla proteiineja hajotetaan proteasomin ja lysosomin avulla. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että ikääntyminen muuttaa proteostaasiaa, mikä johtaa krooniseen taittumattomien, väärin taittuneiden ja aggregoituneiden proteiinien ilmentymiseen. Nämä vaikuttavat joidenkin ikään liittyvien rappeutumissairauksien, kuten Alzheimerin taudin kehittymiseen.(11-13)

Kuva: Proteostaasin menetys. Epäonnistuminen taitamattomien proteiinien uudelleenfoldaamisessa tai hajottamisessa voi johtaa niiden kertymiseen ja aggregaatioon, mikä johtaa proteotoksisiin vaikutuksiin.
Lähde:  López-Otín, C. & Blasco, M. & Partridge, L. & Serrano, M. & Kroemer, G. (2013). The hallmarks of aging. Cell 153 (6): 1194–1217.

5. Ravintoaineiden häiriintynyt tunnistaminen

IGF-1:n ja insuliinin signalointi, joka tunnetaan nimellä IIS-reitti, on evoluution säilynein ikääntymistä säätelevä reitti. Glukoosin aistimiseen osallistuvan IIS-reitin lisäksi on kolme muuta siihen liittyvää ja toisiinsa kytkeytynyttä ravinteiden aistimiseen liittyvää järjestelmää: mTOR (aistii korkeat aminohappopitoisuudet), AMPK (aistii matalan energian tiloja havaitsemalla korkeat AMP-tasot) ja sirtuiinit (aistii matalan energian tiloja havaitsemalla korkeat NAD+-tasot). On olemassa vankkaa näyttöä siitä, että anabolinen signalointi (mTOR, korkea insuliinipitoisuus) kiihdyttää ikääntymistä, kun taas vähentynyt ravintoainesignalointi (AMPK, matala insuliinipitoisuus) pidentää pitkäikäisyyttä.(14-16)

6. Mitokondrioiden toimintahäiriöt

Mitokondrioiden toimintahäiriön on todettu lisääntyvän ikääntymisprosessissa. Kun organismi ikääntyy, soluhengitysketjun tehokkuus heikkenee, mikä johtaa elektronivuotoihin ja ATP:n tuotannon vähenemiseen. Mitokondrioiden bioenergian tehokkuuden väheneminen ikääntymisen myötä voi johtua useista toisiinsa vaikuttavista mekanismeista, kuten mitokondrioiden vähentyneestä biogeneesistä, mutaatioiden ja deleetioiden kertymisestä mtDNA:han, mitokondrioiden proteiineihin kohdistuvasta oksidatiivisesta stressistä, hengitysketjun epävakautumisesta, mitokondriokalvojen lipidikoostumuksen muutoksista ja mitokondrioiden dynamiikan muutoksista.(17-19)

7. Solujen vanheneminen (senesenssi)

Koska vanhenevien solujen määrä lisääntyy iän myötä, oletetaan, että sensesenssi vaikuttaa ikääntymiseen. Sitä tarvitaan kuitenkin estämään vaurioituneiden solujen leviäminen ja lisääntyminen laukaisemalla immuunijärjestelmän vaste. Tämä solujen tarkistuspiste edellyttää tehokasta solujen korvausjärjestelmää, johon kuuluu sekä vanhenevien solujen poistaminen että progenitorisolujen mobilisointi optimaalisen solumäärän palauttamiseksi.

Senesenssisolut ilmentävät huomattavia muutoksia sekretomissaan, jossa on erityisen runsaasti pro-inflammatorisissa sytokiineja ja matriksin metalloproteinaaseja. Tämä Tätä kutsutaan senesenssiin liittyväksi eritysfenotyypiksi (SASP).(20)

8. Kantasolujen ehtyminen

Aikuisten kantasolut voivat uudistua itsestään ja erilaistua useiksi solutyypeiksi kudoksessa. Vaikka fenotyypit ja mekanismit vaihtelevat suuresti, kaikkien kantasolupopulaatioiden toiminta heikkenee iän myötä. Kantasolujen ehtyminen on erilaisten ikääntymiseen liittyvien vaurioiden yhdistävä seuraus, ja se on todennäköisesti yksi solujen ikääntymisen perimmäisistä syyllisistä.(21)

Ikääntyneillä hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että hematopoieettisten kantasolujen (HSC) solusykliaktiivisuus on yleisesti ottaen vähentynyt, mikä korreloi DNA-vaurioiden kasautumisen ja solusykliä estävien proteiinien (esim. p16INK4a) yliekspression kanssa. Telomeerien lyheneminen on myös merkittävä syy kantasolujen vähenemiseen ikääntymisen aikana.(22-24)

9. Muuttunut solujen välinen viestintä

Solujen ikääntyminen tapahtuu myös solujen välisen viestinnän tasolla. Siihen kuuluvat neurohormonaalinen signalointi, lisääntyneet tulehdusreaktiot, patogeenien ja premalignien solujen immuunivalvonta sekä solunulkoisen ympäristön muutokset.

Tulehduksesta johtuvaa ikääntymistä kutsutaan termillä inflammaging. Se voi johtua useista syistä, kuten tulehdusta edistävien kudosvaurioiden kasautumisesta, siitä, että immuunijärjestelmän toimintahäiriö ei onnistu poistamaan patogeenejä ja isäntäsolujen toimintahäiriöitä tehokkaasti, tai puutteellisesta autofagisesta vasteesta.(25)

Ikääntymismuutokset yhdessä kudoksessa voivat johtaa ikääntymispiirteiseen heikkenemiseen naapurikudoksessa. Vanhenevat solut voivat indusoida vanhenemista viereisissä soluissa solu-solukontaktien välityksellä ja reaktiivisia happilajeja sisältävien prosessien kautta. Tätä ilmiötä kutsutaan myös vanhenevien solujen sivullisvaikutukseksi.(26)

Ekstrasellulaarisen matriisin jäykistyminen: Mahdollinen uusi tunnusmerkki?

Vuonna 2021 tutkijat Alexander Fedintsev ja Aleksei Moskalev julkaisivat artikkelin, jossa he tutkivat solunulkoisen matriksin (ECM) jäykistymistä ja pitkäikäisten molekyylien, kuten kollageenin ja elastiinin välisten ristisidosten muodostumista. He esittävät, että ei-entsymaattiset kemialliset reaktiot, kuten glykaatio, karbamylaatio ja karbonylaatio, aiheuttavat ECM:n jäykistymistä. Tämä voisi jopa olla alkuvaiheen syy useisiin hyväksyttyihin ikääntymisen tunnusmerkkeihin, kuten solujen vanhenemiseen.

Nämä muutokset johtavat adduktien ja ristisidosten muodostumiseen, jotka puolestaan aiheuttavat tulehdusta, fibroosia, kudosten vuorokausikellon häiriöitä ja kantasolujen vanhenemista, jne. Aiemmin on todettu, että pitkälle edenneen glykoitumisen lopputuotteilla (AGE) on patogeeninen merkitys elimistön eri kudoksissa ja reiteillä. Organismit, joilla on poikkeuksellisen pitkä elinikä, kuten keulavalaat, kärsivät poikkeuksellisen vähän AGE:iden kertymisestä.(27)

Ikääntymisen tunnusmerkistöön laajentaminen 9:stä 12:een

Vuonna 2023 julkaisemassaan tutkimuksessa "Hallmarks of aging: expanding universe" (Ikääntymisen tunnusmerkit: laajeneva maailmankaikkeus), joka julkaistiin aikakauslehdessä Cell, López-Otín ja kollegat lisäsivät kolme uutta tunnusmerkkiä: dysbioosi, krooninen tulehdus ja deaktivoitu makroautofagia.(28)

Kuva: Ikääntymisen tunnusmerkit.
Lähde: López-Otín, C. & Blasco, M. & Partridge, L. & Serrano, M. & Kroemer, G. (2023). Ikääntymisen tunnusmerkit: An expanding universe. Cell 186 (2): P243-278.

10. Dysbioosi

Dysbioosi on suoliston mikrobiyhteisön epätasapaino, joka johtaa krooniseen tulehdukseen ja muihin terveyshaittoihin. Iän myötä suolistomikrobiemme yksilöllisyys lisääntyy, mikä liittyy tunnettuihin mikrobien aineenvaihduntatuotteisiin, jotka osallistuvat immuunijärjestelmän säätelyyn, tulehdukseen ja ikääntymiseen.

Myöhempinä vuosina terveillä yksilöillä on taipumus säilyttää kehitys kohti yksilöllistä ja erityistä mikrobikoostumusta, kun taas huonokuntoisemmilla yksilöillä diversiteetti on vähentynyt. Tämä korostaa suolistomikrobiston kriittistä roolia ikääntymisprosessissa ja viittaa siihen, että mikrobiston muokkaaminen voi olla lupaava keino terveyden ylläpitämiseksi ja ikääntymiseen liittyvien sairauksien ehkäisemiseksi.(29)

11. Krooninen tulehdus

Krooninen tai hiljainen tulehdus on toinen äskettäin lisätty ikääntymisen tunnusmerkki. Krooninen tulehdus syntyy, kun immuunijärjestelmä aktivoituu jatkuvasti, mikä johtaa kudosvaurioihin ja toimintahäiriöihin. Ikääntyessä tulehdussytokiinien ja veren biomarkkereiden, kuten CRP:n tasot yleensä nousevat. Tämä osoittaa matala-asteista tulehdusta, joka on ikääntymisprosessin tunnusmerkki. Verenkierron kohonneet interleukiini 6 -pitoisuudet toimivat ikääntyvän ihmispopulaation kaikkien syiden aiheuttaman kuolleisuuden ennustavana biomarkkerina.(30)

Tämä korostaa tulehduksen seurannan merkitystä kriittisenä tekijänä ikääntymisessä ja siihen liittyvissä sairauksissa. Krooninen tulehdus vaikuttaa moniin ikääntymiseen liittyviin sairauksiin, kuten Alzheimerin tautiin, syöpään ja sydän- ja verisuonitauteihin.

12. Vaurioitunut makroautofagia

Vaurioitunut makroautofagia (tai yksinkertaisesti autofagia) on kolmas äskettäin lisätty ikääntymisen tunnusmerkki. Makroautofagia on soluprosessi, joka poistaa vaurioituneita tai toimimattomia organelleja ja proteiineja. Kun makroautofagia ei toimi, nämä vaurioituneet osat kerääntyvät soluihin, mikä johtaa solujen toimintahäiriöihin ja sairauksiin.

Autofagia edistää proteostaasiaa ja vaikuttaa muihin kuin proteiinipitoisiin makromolekyyleihin (esim. sytosoliseen DNA:han, lipideihin, glykogeeniin) sekä organelleihin, kuten mitokondrioihin (joihin kohdistuu ns. mitofagia), lysosomit (lysofagia), endoplasminen verkkokalvo (retikulofagia), peroksisomit (pexofagia) ja tunkeutuvat patogeenit (ksenofagia). Yksi merkittävimmistä syistä organellien vähentyneeseen vaihtuvuuteen on autofagian väheneminen iän myötä.(31)

Tunnusmerkkien integrointi

Tuoreessa tutkimuksessaan López-Otín ym. esittävät, että nämä kaksitoista ikääntymisen perusmerkkiä liittyvät toiminnallisesti toisiinsa. Nämä merkkiaineet osoittavat keskeisiä tekijöitä, jotka ohjaavat ikääntymisprosessia – ne liittyvät toisiinsa kahdeksan tärkeimmän hyvinvoinnin ominaisuuden kanssa. Jälkimmäinen liittyy erilaisiin organisatorisiin ominaisuuksiin, kuten alueelliseen lokeroitumiseen, homeostaasin ylläpitämiseen pitkällä aikavälillä ja vasteisiin häiriöille.

Lisäksi ikääntymisen merkkiaineet liittyvät kahdeksaan ehdotettuun organismin organisaation kerrostumaan. Edellä mainitut tekijät luovat yhdessä monimutkaisen moniulotteisen vuorovaikutusalueen, joka selventää joitakin ikääntymisprosessin keskeisiä piirteitä. Ymmärtämällä näitä yhteyksiä ja vuorovaikutussuhteita tutkijat voivat löytää uusia näkemyksiä ikääntymisen mekanismista ja siten kehittää tehokkaampia taktiikoita terveen ikääntymisen edistämiseksi ja ikääntyneiden ihmisten elämänlaadun parantamiseksi.

Kuva: Tunnusmerkkien integrointi.
Lähde: López-Otín, C. & Blasco, M. & Partridge, L. & Serrano, M. & Kroemer, G. (2023). Hallmarks of aging: An expanding universe. Cell 186 (2): P243–278.

Kolme uusinta ikääntymisen tunnusmerkkiä

Ikääntymisen ja pitkäikäisyyden tieteen edetessä on joskus vaikea pysyä perillä kaikesta uusimmasta tutkimuksesta, erityisesti tällä kehittyvällä tutkimusalalla. Tästä huolimatta aiemmin esiteltyihin 12 ikääntymisen tunnusmerkistöön on kolme uutta ehdotusta:

13. Muuttuneet mekaaniset ominaisuudet

Mekanobiologiassa tutkitaan, miten ikääntyminen muuttaa kudosten mekaanisia ominaisuuksia. Siinä tutkitaan, miten mekaaniset voimat ja muutokset solujen ja kudosten mekaanisissa ominaisuuksissa vaikuttavat sairauksiin ja ikääntymiseen. Mekanoterapia, mukaan lukien itsehoidot, kuten venyttely- ja liikkuvuusharjoitteet, voivat auttaa korjaamaan kudoksia.(32-33)

14. Solujen laajentuminen

Solujen laajentuminen (soluhypertrofia) liittyy ikääntymiseen ja solujen vanhenemiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että solujen ikääntyessä niillä on taipumus kasvaa – tämä muutos voi vaikuttaa solujen toimintaan. Solut toimivat kuitenkin parhaiten silloin, kun ne eivät ole suurentuneet. Ravitsevan ruokavalion noudattaminen vaikuttaa erittäin hyödylliseltä keinolta torjua solujen laajentumista tehokkaasti.(34-35)

15. Splikaation säätelyhäiriö

Ikääntymisen tunnusmerkki, RNA:n pilkkomisen säätelyhäiriö, liittyy geneettisen koodin transkriptioon lähetti-RNA:ksi (mRNA) ennen sen kääntämistä proteiineiksi. Ikääntymisen myötä tämän pilkkomisprosessin tarkkuus voi heikentyä, mikä johtaa erilaisiin ikääntymiseen liittyviin sairauksiin, kuten syöpään ja tyypin 2 diabetekseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Välimeren ruokavalio vaikuttaa myönteisesti splicing-häiriöön liittyviin ongelmiin.(36-38)

Yhteenveto

Nämä 15 tunnusmerkkiä tarjoavat puitteet ikääntymisen monimutkaisten biologisten prosessien ymmärtämiselle. Ne ovat ratkaisevan tärkeitä kehitettäessä luonnollisia ja lääketieteellisiä toimenpiteitä, joilla voidaan hidastaa ja mahdollisesti kääntää ikääntymisprosessin osatekijöitä.

🔬 Näiden tunnusmerkkien yhteenkietoutuneen luonteen ymmärtäminen on olennaisen tärkeää, jotta voidaan kehittää kokonaisvaltaisia lähestymistapoja terveeseen ikääntymiseen. Kun tutkimus kehittyy edelleen, ymmärryksemme ikääntymismekanismeista syvenee, mikä saattaa johtaa läpimurtoihin, joiden avulla voidaan pidentää sekä elinikää että myös terveyskaarta eli terveenä vietetyn eliniän pituutta.

Tieteelliset lähdeviitteet:

1. López-Otín, C. & Blasco, M. & Partridge, L. & Serrano, M. & Kroemer, G. (2013). The hallmarks of aging. Cell 153 (6): 1194–1217.
2. Moskalev, A. et al. (2013). The role of DNA damage and repair in aging through the prism of Koch-like criteria. Ageing Research Reviews 12 (2): 661–684.
   
3. Hoeijmakers, J.(2009). DNA damage, aging, and cancer. New England Journal of Medicine 361 (15): 1475–1485.
4. Blackburn, E. &, Greider, C. & Szostak, J. (2006). Telomeres and telomerase: The path from maize, Tetrahymena and yeast to human cancer and aging. Nature Medicine 12 (10): 1133–1138.
5. Blasco, M. (2007). Telomere length, stem cells and aging. Nature Chemical Biology 3 (10): 640–649.
6. Palm, W, & de Lange, T. (2008). How shelterin protects mammalian telomeres. Annual Review of Genetics 42: 301–334.
7. Fumagalli, M. et al. (2012). Telomeric DNA damage is irreparable and causes persistent DNA-damage-response activation. Nature Cell Biology 14 (4): 355–365.
8. Talens, R. et al. (2012). Epigenetic variation during the adult lifespan: Cross‐sectional and longitudinal data on monozygotic twin pairs. Aging Cell 11 (4): 694–703.
9. Fraga, M. & Esteller, M. (2007). Epigenetics and aging: The targets and the marks. Trends in Genetics 23 (8): 413–418.
10. Guarente, L. (2011). Sirtuins, aging, and metabolism. Cold Spring Harbor Symposia On Quantitative Biology 76: 81–90. New York: Cold Spring Harbor Laboratory Press.
11. Hartl, F. & Bracher, A. & Hayer-Hartl, M. (2011). Molecular chaperones in protein folding and proteostasis. Nature 475 (7356): 324–332.
12. Koga, H. & Kaushik, S. & Cuervo, A. (2011). Protein homeostasis and aging: The importance of exquisite quality control. Ageing Research Reviews 10 (2): 205–215.
13. Powers, E. & Morimoto, R. & Dillin, A. & Kelly, J. & Balch, W. (2009). Biological and chemical approaches to diseases of proteostasis deficiency. Annual Review of Biochemistry 78: 959–991.
14. Barzilai, N. & Huffman, D. & Muzumdar, R. & Bartke, A. (2012). The critical role of metabolic pathways in aging. Diabetes 61 (6): 1315–1322.
15. Houtkooper, R. & Williams, R. & Auwerx, J. (2010). Metabolic networks of longevity. Cell 142 (1): 9–14.
16. Papadopoli, D. et al. (2019). mTOR as a central regulator of lifespan and aging. F1000Research 8: F1000 Faculty Rev-998.
17. Green, D. & Galluzzi, L. & Kroemer, G. (2011). Mitochondria and the autophagy–inflammation–cell death axis in organismal aging. Science 333 (6046): 1109–1112.
    
18. Sahin, E. & DePinho, R. (2012). Axis of ageing: telomeres, p53 and mitochondria. Nature reviews Molecular Cell Biology 13 (6): 397–404.
19. Wang, K. & Klionsky, D. (2011). Mitochondria removal by autophagy. Autophagy 7 (3): 297–300.
20. Kuilman, T. & Michaloglou, C. & Mooi, W. & Peeper, D. (2010). The essence of senescence. Genes & Development 24 (22): 2463–2479.
21. Schultz, M. & Sinclair, D. (2016). When stem cells grow old: Phenotypes and mechanisms of stem cell aging. Development 143 (1): 3–14.
22. Rossi, D. et al. (2007). Deficiencies in DNA damage repair limit the function of haematopoietic stem cells with age. Nature 447 (7145): 725–729.
23. Janzen, V. et al. (2006). Stem-cell ageing modified by the cyclin-dependent kinase inhibitor p16INK4a. Nature 443 (7110): 421–426.
24. Rossi, D. et al (2007). Deficiencies in DNA damage repair limit the function of haematopoietic stem cells with age. Nature 447 (7145): 725–729.
25. Salminen, A. & Kaarniranta, K. & Kauppinen, A. (2012). Inflammaging: Disturbed interplay between autophagy and inflammasomes. Aging 4 (3): 166.
26. Nelson, G. et al. (2012). A senescent cell bystander effect: Senescence-induced senescence. Aging Cell 11 (2): 345–349.
27. Fedintsev, A. & Moskalev, A. (2020). Stochastic non-enzymatic modification of long-lived macromolecules—a missing hallmark of aging. Ageing Research Reviews 62: 101097.
28. López-Otín, C. & Blasco, M. & Partridge, L. & Serrano, M. & Kroemer, G. (2023). Hallmarks of aging: An expanding universe. Cell 186 (2): P243–278.
29. Wilmanski, T. et al. (2021). Gut microbiome pattern reflects healthy ageing and predicts survival in humans. Nature Metabolism 3 (2): 274–286.
30. Hirata, T. et al. (2020). Associations of cardiovascular biomarkers and plasma albumin with exceptional survival to the highest ages. Nature communications 11 (1): 3820.
31. Levine, B. & Kroemer, G. (2019). Biological functions of autophagy genes: A disease perspective. Cell 176 (1-2): 11–42.
32. Phillip, J. & Aifuwa, I. & Walston, J. & Wirtz, D. (2015). The mechanobiology of aging. Annual Review of Biomedical Engineering 17: 113–141.
33. Tschumperlin, D. & Lagares, D. (2020). Mechano-therapeutics: Targeting mechanical signaling in fibrosis and tumor stroma. Pharmacology & Therapeutics 212: 107575.
34. Lengefeld, J. et al. (2021). Cell size is a determinant of stem cell potential during aging. Science Advances 7 (46): eabk0271.
35. Davies, D. & van den Handel, K. & Bharadwaj, S. & Lengefeld, J. (2022). Cellular enlargement—A new hallmark of aging? Frontiers in Cell and Developmental Biology 10: 1036602.
36. Angarola, B. & Anczuków, O. (2021). Splicing alterations in healthy aging and disease. Wiley Interdisciplinary Reviews: RNA 12 (4): e1643.
37. Stegeman, R., & Weake, V. (2017). Transcriptional signatures of aging. Journal of Molecular Biology 429 (16): 2427–2437.
38. del Río-Moreno, M. et al. (2020). Dietary intervention modulates the expression of splicing machinery in cardiovascular patients at high risk of type 2 diabetes development: Ffrom the CORDIOPREV study. Nutrients 12 (11): 3528.